Kesän kohokohtareissu, Pohjois-Norjan Porsanger -vuonoon laskevaan Stabburselva-jokeen takana. Olimma perillä Stabburilla noin klo 13.00 maanantaina. Pikainen leirintäalueen mökkiin asettautuminen ja sen jälkeen kalastuslupien ostoon. Arpaonni oli minulle suosiollinen ja sain zone 1:n luvan. Ensimmäisenä iltana ei kaloja oikeastaan näkynyt olevan nousussa juuri ollenkaan joten lähdin jo hyvissä ajoin yöllä kahden aikaan nukkumaan että jaksaa aamulla aikaisin joelle. Tiistaiaamuna aikainen herätys klo 08.00, pikaisen pekoni+munat aamiainen pannussa ja vauhilla joelle. Ilma oli jo aamusta lämmin ja aurinkoinen. 10.00-12.00 välillä meni paikan jota kalastin varmasti montakymmentä lohta, en enää pysynyt laskuissa. Yksi ISO kävi muutaman metrin verran perhosta kokonaan ilmassa. Siinä oli se minun unelmien lohi jota olen jahdannut. Mutta se meni, perho ei kelvannut. Toivoa se kuitenkin valoi kummasti, isoa kalaakin tittiparvien seassa liikenteessä! kalastin koko päivän, luvan loppuun (klo 18.00), kokeilin varmaan sataa eri perhoa, mikään ei kelvannut. Lohia näkyi hyppivän koko ajan. kuuden maissa olin ihan poikki. Palasin mökille ja latasin uuden satsin pekoni+munia ja leipää. pikku levon jälkeen takaisin jalkeille ja istuskelemaan jokivarteen leirintäalueen privaattipätkälle joka ei kalastuksen kannalta ollut mikään kummonen.
Stabburilla kun ei saa osallistua 1 zonen arvontaan jos on luvan onnistunut saamaan edellisenä päivänä. Toisaalta ihan hyvä näin, koska pakkohan sitä on joskus levätäkin. Privaattipätkällä heittelin jonkin verran uistinta (ensimmäistä kertaa virvelivehkeetkin lohijoella mukana!) ja lohipinturikalastusta. Kalaa tuntui siinä "huonolla" leirintäalueen pätkälläkin hyppivän koko ajan. Mm. hauska yksityiskohta: piiskasin perhoja yhteen kohtaan missä n. 2 kilon lohi oli useampaan kertaan käynyt hyppäämässä, ehkä 8. kerralla tismalleen samaan kohtaan osunut heitto sattumalta osui ilmassa hyppäävään loheen! toisin sanoen lohen piiskausta, kylkeen lätkähti perhosiima. Lähetkö siitä prkl. Seuraavana päivänä eli keskiviikkona uudestaan lupa-arvontaan. Tällä keraa osallistujia ei ollut kuin 11. 10 ensimmäistä saa arvalla luvan (eka päivänä arvontaan osallistui 35!). Lupa taskussa uudelleen joelle. Sama kaava, joessa näkyi hulluna lohia mutta mikään ei kelvannut. Ei tärpin tärppiä. Kokeilin varmaan 90 prosenttia rasioissa olevista perhoistani, mutta ei vaikutusta. Illalla n. kahdeksan jälkeen alkoi kauhea ukonilma ja rankkasade. Oli pakko nousta rannalle ja pistää vapa kauas istumapaikasta, sen verran pelotti kun päällä oli semmonen jyrinä ja salamointi. Tämän jälkeen ilma viileni ja vedenpinta nousi n. 15cm. Vesi muuttui jännän vihertäväksi, en tiedä miksi. Kirkasta se kuitenkin oli, väriltään vain muuttui ihan smaragdin vihreäksi.
Sateen jälkeen kokeilin siinä välissä ensi kertaa vakavissaan myös lohen pintaperhokalastusta yhdenkäden perhovälineillä. Pärisyttävä kokemus, kun näkee puolta suuremman kuin oma ennätysloheni nousevan kohti pinnalla lipuvaa bomberia ja pyöräyttävän selkää vähän pinnalla lipuvan perhon yläpuolella. huuto pääsi ja niskakarvat nous pystyyn.Tais tulla lusikallinen housuunkin. loppuillan kalastelin vielä samassa paikassa kokeillen vähän kaikkea mahdollista ja päätin lähteä nukkumaan yöllä klo 02.00 aikaan yöllä, jotta jaksaa aamulla vielä loppu luvan kalastaa.
Aamulla klo 08.00 tuntui raskaalta nousta mutta ei auttanut, pakkohan se oli kalastaa lupa loppuun. Ilma oli jäähtynyt ja yöllä oli satanut aika rankasti vettä. Oikein haisi kalailmalle. puolentoista kilometrin pikamarssi lempipätkälle ja perhoa veteen. Parin laskun jälkeen pistin pienehkon lowwater lohikoukkiin sidotun redButtin, sellasen joka sidottu pelkästään koukun etuosaan. Siinä suosikkikohdan virran niskan imussa sitten täsähti, juuri kun siima oli suoristunu lenkiltä ja perho ui kovalla vauhdilla. kädessäni oleva metrin löysä siimalenkki katosi ja vapa nyökkäsi alaspäin. nostin vavan pystyyn, veto tuntui todella voimakkaalta, nojasin koko painollani taaksepäin kun kala kiskoi kelalta siima ja sitten, se oli poissa. sydän hakkasi ja oli hämmentävä tunne, oli järjetön pettymys ja samaan aikaan hirveä toivon ripe että nyt löytyi sellanen perho joka kelpasi lohelle. Tämän ensimmäinsen tärpin jälkeen oli pakko istahtaa ja antaa pulssin tasaantua. Toivoa täynnä pistin jopa videolasit päähän, josko vielä tähän perhoon nappaisivat. Loppuaika kuitenkin meni kuin siivillä, aikaa ei ollut enää koska olin luvannut että palaan mökille ajoissa että ehditään porukalla siivota mökki ja palauttaa avaimet. Samalla kalasteli hiukan ylempänä paikkakuntalainen norski joka näki minun tärpin ja lohien hyppelyt perhon lähellä myöhemmillä laskuilla. Tuli jopa juttusille siinä loppuvaiheessa, kattoi minun perhoa ja sanoi että "hyvä perho, pistä vielä pienempi samanlainen niin se ottaa". Eihän minulla niitä pieniä 10 koukkukokoon sidottuja lohiperhoja tietenkään ollut ja aikakin oli lopussa niin jouduin jättämään tilanteen sikseen, kyllä harmitti. Mutta toisaalta se unelmien suurlohi sai jatkaa matkaansa sukua jatkamaan. Minun unelman edelleen on saada perholla rannalta kalastaen kymppikilonen lohi ja jatkan yrittämistä niin kauan kuin siihen kykenen. unelmiahan pitää olla...
