torstaina, kesäkuuta 18, 2009

Simojoella 17.6.2009

Ajeltiin kaverin kans uusia paikkoja etsimään. sankakoski pohjoispuolelta näytti ihan hyvältä, ei tosin kalastettu siinä,parempien vielä parempien paikkojen toivossa. Seuraavaksi käytiin kuivaskarin laavulla, pohjoispuolella, pikkasen toisen sillan (merestä katsottuna) yläpuolella. Paikka ei vakuuttanut, vaikeasti kahlattava ja väylä näytti menevän etelärannan tuntumassa. paluumatkalla pysähdyttiin saukkokoskella tekemässä pari laskua. hyvän näköinen paikka. Valitettavasti siellä oli jo valmiiksi joku hullu perhokalastaja, joka kahlasi keskelle parhaita monttuja ja karkoitti kaikki kalat, jos niitä nyt siellä oli. Tälläkään reissulla ei nähty ainuttakaan lohta. Kyllä ovat harvassa. Ei tuolla jaksa rampata jps ei mitään edes näy, pitää alkaa suuntaamaan lohenkalastusreissut ruotsin puolelle... Siellä sentään näkee niitä!

tiistaina, kesäkuuta 16, 2009

Simojoella 15.6.2009


Pikainen muutaman tunnin reissu töiden jälkeen Simojoelle. Kalasteltiin Hanskakosken niskan (kuvassa) ja linjan alapuolisen osan, Hömmönkosken koskea pikkupätkä sekä kokeiluluontoinen pisto Pyttykoskelle. Paikkahan löytyi mutta ei ollut kovin kummoinen ainakaan eteläpuolelta. Vesi todella vähänä koko joessa (+35cm). MP.

maanantaina, kesäkuuta 15, 2009

Jockfallissa 12.6 - 14.6.2009

Viikonlopun reissu Kalix-joelle Jockfallin putouksille. Saavuttiin perille perjantai-iltana n. klo 20.00 ja kalastettiin aamuviiteen asti. Lauantaina päivä meni Jockfallin puoleisen rannan ykköspoolissa heitellen ja heittovuoroa odotellen. Porukkaa oli paljon, välillä joutui odottelemaan tunninkin ennen kuin pääsi laskun tekemään. Sunnuntaina kalastelua kosken alaosalla vesisateessa. Ei lohen tärppejä koko reissulla. No, joka tapauksessa pääsi näkemään kesän ensimmäiset lohet, hyppyjä ja pintakäyntejä putouksen alapuolisessa kattilassa varmaan toistakymmentä. Saivat ainakin viis lohta viikonlopun aikanam, suurin tais olla 9 kiloinen.

tiistaina, kesäkuuta 09, 2009

sunnuntaina, kesäkuuta 07, 2009

Simojoella 6.6.2009

Suukoskella alkuilta, Petäjäkoskella pikku pyrähdys ja lopuksi yksi lasku Mertakoskella. Ei tapahtumia. Todella kylmä keli, melkein nollassa.

torstaina, kesäkuuta 04, 2009

Simojoella (Mertakoski, Suukoski) 4.6.2009

Hirmuisessa tuulessa (25-30m/s) paiskomista Simojoella. Ilmat ei oikein suosi kalastusta, heittäminen oli lähinnä tuulirakojen odottelua. Suukoski osoittautui hyvännäköseksi kalastuspaikaksi, pohjoisrannalla oli pitkästi hyvännäköstä virtaa. Videopätkä Suukosken pohjoisrannalta, kivipadon yläpuolelta.

Simpalla 2.6.2009

pistokäynti Simojeolle. Neljä tuntia Kalastusta mutta ei havaintoja lohista, vieläkään. Hmmm... Mainostavat Simojokea "Simojoki, hyvän mielen lohijoki". Ei pidä paikkaansa.