perjantaina, heinäkuuta 03, 2009

kurjenjoella 25.6.09

Helteisten ilmojen vallitessa tuli tehtyä toinen kalareissu Kuusamon reissulla Kurjenjoelle. Ilma oli tosi hiostava ja aurinkoinen ja kahluuhousut jalassa kävely joelle kanavaan teki tehtävänsä. Perille päästyäni oli paikat jo märkänä ja siinä kuivatellessa tuli n. Tuhat kappaletta sääskiä paukuttelemaan paljaita kotia. Muutamia tuikkeja näkyi alkuillasta, mutta paria pikkuharria lukuunottamatta en onnistunut muuta saamaan. Siirryin suvannon alapuolelle kalastamaan koskea streamereilla,millä yleensä on päässyt taimenen kanssa kosketuksiin. Hiljaista kuitenkin oli. Onneksi kosken alaosassa oli taasen parempi käynti ja sain useamman mittaharjuksen. Isohko march brown tuntui tällä kertaa toimivan.