torstaina, heinäkuuta 19, 2012

Jessen kanssa kalassa 17.7.2012


Yhden yön reissu Jessen kanssa Kuusamoon mökille kirjolohia kalastelemaan. Alkuillasta käytiin lammella heittelemässä mutta kirjolohi ei silloin ollut vielä syönnillään, joten päätettiin palata myöhemmin illalla uudestaan. Palattiin lammelle n. kymmenen aikaan illalla. Alkuilta oli tosi hiljaista kalansaannin suhteen. Lampi oli täysin tyyni ja ilmassa painostavaa ukkosta. Kirjolohet ja siiat söivät pinnasta jotain ötökkää mutta vaaput tms. vieheet eivät tuntuneet kelpaavan sitten millään. Yksi kirjolohi saatiin perholla. Noin kahdentoista aikaan keskiyöllä alkoi sitten tulla tärppejä ja päästiin väsyttelemään useampia puolentoista kilon kaloja ultralight -välineillä. Tuntuu yllättävän pirtsakalta tuollainen keväästä asti lammessa ollut kirjolohi kevyillä välineillä pyydettynä! Vähän ennen yhtä yöllä päätettiin lähteä mökille saunomaan kun oltiin saatu aikaisemmin sovittu kalakiintiö (4kpl) täyteen.