sunnuntaina, kesäkuuta 24, 2012

Juhannuskalassa 21.6.2012

Läksittiin pojan kans illansuussa Kurjenjoelle kun saavuttiin Kuusamoon juhannuksen viettoon. Keli ei oikein suosinut (ilma kylmä n. +10c ja paikoitellen räpsi vettä). Kala ei oikein tuntunut olevan syönnillään. Jessellä oli perhovapa mukana ja heittokin alkoi näytämään jo pikkuhiljaa hyvältä.

Poika treenaa perhonheittoa
Liekkö kylmästä ilmasta vai mistä kun pinnassakaan ei näyttäytynyt yhtään kalaa ötököiden perässä.
kokeilin varmaan tusinan verran eri perhoja mutta mihinkään ei tuntunut nappaavan.
Vähän ennen kotiinlähtöä n. klo 23:00 sain laavun alapuolelta yhteensä neljä harria mustalla kuulapäällä, joista otin syömäkalaksi yhden n. 32cm kalan muut päästin takaisin kasvamaan.