sunnuntaina, toukokuuta 29, 2011

Taivalkoski, Ohtaoja 28.5.2011

Herätys 06:00, pikainen aamupala ja Fordin keula kohti Taivalkoskella olevaa Ohtaojaa. Auton pakkasin jo edellisenä iltana niin ei lähdossä kauaa nokka tuhissut. Pudasjärven Nesteellä pysähdyin kalaluvan ostossa ja kahvilla. Pikku harhailujen jälkeen löysin reitin perille. Aamulla ei paljon muita kalastajia näkynyt. Paikalla oli minun lisäksi yksi asuntoauto, jossa porukka vielä nukkui. Aloitin kalastuksen ylemmän laavun kohdalta. Muutamia kaloja näin pinnassa mulahtelevan mutta ei tuntunut perhot kiinnostavan niitä. siiryin pikkuhiljaa kalastellen alavirtaan. Kosket näyttivät olevan aika matalia ja siirryin suvantopätkälle. Siellä näytti olevan harjuksia, Sain muutamia, laskin ne kuitenkin takaisin kasvamaan. kolmenkymmen sentin molemmin puolin. Harreille tuntui kelpaavan oranssi kuulapää-pupa ja musta zulu. Puolenpäivän maissa käppäilin takaisin autolle syömään. Samalla vaihdoin paikkaa muutaman kilometrin päähän alemmas.
Ilma oli oikeastaan just passeli kalastukseen. 8-10 astetta ja ajoittaisia sadekuuroja. Eipä haitannut kun oli kahluuhousut ja vedenpitävä kalatakki. Päätin kävellä alas asti, kohtaan missä Ohtaoja yhtyy Iijokeen. oli mukava käveillä yksin sateisessa metsässä ja kuunnella lintujen laulua. Sääskiäkään ei ollut vielä ollenkaan.matkalla kalastelin välillä ja sain yhteensä kahdeksan harjusta. Yhtä 35 senttistä lukuunottamatta laskin ne takaisin. Iijoella kalastelin ohtaojan haaran alapuolella. Sieltä sain kaksi mukavan kokoista taimenta. kumpikin 45 senttisiä. oisko jotain reilun 1 kilon kaloja kumpanenkin. Siinäpä se sitten oli, kello oli jotain kolme iltapäivällä ja lupa kalastettu. Ohtaojalla kun ei saa yhdellä luvalla ottaa kun kolme lohikalaa. Mukava reissu oli, ja kalojakin tuli ihan mukavasti. Otin vähän videotakin, Kameran akku ei ihan riittänyt loppuun asti, pitäis muistaa aina ladata se ennen reissuun lähtöä.