torstaina, heinäkuuta 26, 2007

Lainiojoki (Pulsujoen haarasta alaspäin (sillan alapuolelta)


Kaitumin jälkeen suuntasimme Lainiojoelle. Odotukset korkealla ja maisemat metsäautotiellä mennä mahtavat. Paikalle päästyämme pettymys oli kohtalainen kun vastassa oli "kunnon kalastusleiri". Tais olla 10 kpl asuntovaununa joen molemmin puolin parkissa, joillakin oli mönkijät ja kanootit matkassa. Illan aika sillan yli meni hirveä trafiikki Pulsujoelle ja muihin yläpuolella oleviin "erämaajokiin". Sillalla spottasin yhen lohen joka pinnassa kävi pärskäyttämässä, samantien 5 kpl virvelimiehiä piiskasi lusikoilla ja vaapuilla vettä. Yön koittaess lähin alaspäin ja yritin kalastellä muutamaa hyvän näköistä niskaa,virvelimiehet paiskoi yltä ja alalapuolelta että heittämisestä ei tullut yhtään mitään. Päätin kävellä reilusti alaspäin että sais rauhassa laskeltella edes jonkun pätkän. N. 2 km, sillasta löytyi niska joka oli "vapaa", ruottalaispariskunta oli vallannut niskan yläosan, mutta hiukan alempaa pystyi aloittamaan perhon heittämisen. Ehdin jopa puoleenväliin nielua (alempana ois alaknut makea suvanto) ku ylhäältä tulee suomalaisten kanootti mato-onkia uistattaen. Laskivat melkein päälle mitään sanomatta, kelasin siimnat ylös ja jäin rantaan kattomaan kun koheltivat kanootilla hienon niskan ja suvannon moneen kertaan ylös ja alas. Ei auttanut vaikka kuinka vihasesti katto rannalta:-( Myöhemmin leiriin palattuani luon että veneeestä kalastus oli Kiruna-kortin mukaan kielletty Lainiojoessa, samoin mato-onki. Satuin olemaan vielä sillalla kun kanoottiporukka palasi takaisin ja perkkari alamittasia kaloja rannassa. OK, osa oli aika suuriakin harreja. Kolmessa neljästä ongesta niillä oli se "punavalkoinen" mato-ongen perinteinen koho. No, aattelin että antaapa olla, tänne en tule enää ikinä. Lähempääkin löytyy onneks kalastuspaikkoja missä saa rauhassa perhoa heitellä. Tulipahan nähtyä se tarunhohtoinen "Lainiojoki", tosin vain pätkä siitä, toki alempana tai välissä voi olla pätkiä missä ei tarvi jonotella tai katella kun asuntovaunumiehet kanootteineen ja mönkijöineen lähtee valloittamaan parhaat paikat. Tänne ei enää ikinä!